Kilpaileminen naisten telinevoimistelussa

Tytöt ja naiset kilpailevat neljällä eri telineellä. Ne ovat hyppy, nojapuut, puomi ja permanto. Hypyssä hypätään hyppytelineen yli erilaisia ennalta määrättyjä hyppyjä. Tärkeät asiat ovat nopeus, kimmoisuus ja jäntevyys.

Naisten nojapuut ovat niin sanotut eritasonojapuut. Tämä tarkoittaa, että aisat ovat eri korkeuksilla ja liikesarjan aikana liikkeitä tehdään kummallakin aisalla. Tällä telineellä vaaditaan hyvää lihaskuntoa ja liiketajua.

Puomi on 10 senttimetriä leveä ja 5 metriä pitkä teline, ja jo sillä käveleminen tuottaa ensialkuun vaikeuksia. Tasapainoaisti kehittyy puomiharjoituksissa huippuunsa.

Permanto on kimmoisa alusta, jolla tehdään erilaisia akrobaattisia liikesarjoja. Tällä telineellä vaaditaan notkeutta, esiintymistaitoja, kimmoisuutta, hyvää liiketajua ja rohkeaa mieltä.

Harjoitukset ovat monipuolisia

Telinevoimistelua ei kuitenkaan harjoitella vain telineillä, vaan niiden lisäksi harjoituksia tehdään muun muassa trampoliinilla ja volttiradalla. Olennaisena osana telinevoimisteluharjoituksiin kuuluvat voima- ja tasapainoharjoitukset sekä venyttely. 

Voimistelijat harjoittelevat myös puolapuilla, erilaisilla penkeillä, kiipeilevät köysissä ja niin edelleen.

Monipuolisuutensa ansiosta telinevoimistelu sopii kaikkien muiden lajien alkeis- ja oheisharjoitteluksi.

Suomen Voimisteluliiton sivuilla on naisten telinevoimistelun tarkempi lajiesittely.

Luokkakilpailujärjestelmä

Naisten telinevoimistelun luokkakilpailujärjestelmä koostuu kahdesta linjasta: kilpalinjasta ja maajoukkuelinjasta.

Kilpailemaan pääsee aikaisintaan sen vuoden syksyllä kun voimistelija täyttää seitsemän vuotta. Hyvä ikä aloittaa kilparyhmässä on noin vuosi ennen kuin saa kilpailla.

Ennen kilpailemaan pääsyä kilpalinjalla pitää suorittaa pronssi- ja hopeamerkit sekä osallistua Stara-tapahtumaan. Tämän jälkeen pääsee B-luokkaan kilpailemaan. Seuraavaan C-luokkaan pääsee suoritettuaan kultamerkin ja luokkanousuun oikeuttavat III kategorian pisteet B-luokasta.

Maajoukkuelinjalle pääseminen edellyttää timanttimerkin suorittamista ja V kategorian pisteitä D-luokasta.

Kilpalinjalla voi edetä aina B:stä G-luokkaan ja maajoukkuelinjalla 2. luokasta 5. luokkaan saakka.

Valmennusjärjestelmä

Suomen Voimisteluliiton tavoitteena on valmennusjärjestelmä seuratasolta alue- ja liittotasolle.

Naisten telinevoimistelun valmennusjärjestelmään kuuluu alueellinen valmennustoiminta 8–13-vuotiaille tytöille, valtakunnallinen maajoukkueen esivalmennustoiminta 10–15-vuotiaille tytöille sekä tyttöjen ja naisten maajoukkuerinkitoiminta. Valmennusjärjestelmän korkeimmalla portaalla ovat tyttöjen ja naisten maajoukkueet sekä valmennusprojektit.

 

Naisten telinevoimistelun luokkajärjestelmä
PDF-tiedostoNaisten telinevoimistelun urapolku.pdf (585 kB)
Voimistelijan polku - naisten telinevoimistelu