STVK

 

Naperoklubi

Naperoklubi on nuorimpien jumppakoulu

Naperoklubi on 2–3-vuotiaille tarkoitettu jumppakoulu yhdessä äidin, isän, kummin, mummin tai muun lapselle läheisen aikuisen kanssa. Naperoklubissa liikutaan iloisesti ja monipuolisesti telinevoimistelun keinoin.

Toiminnan tavoitteet

  • Opettaa telinevoimistelun alkeita mielikuvituksen ja leikin avulla
  • Kehittää ketteryyttä ja liikemotoriikkaa
  • Suorittaa vaikeat liikkeet vanhemman avustuksella, jolloin saavutetaan yhdessä koettua onnistumisen iloa
  • Lisätä oman kehon tuntemusta ja kasvattaa lapsen fyysistä peruskuntoa
  • Uskaltaminen, omien pelkojen voittaminen ja rajojen ylittäminen
  • Tuoda liikkumisen iloa aikuisen kanssa yhdessä

Naperoklubin harjoitusmaksu

Naperoklubin harjoitusmaksu kevätkaudelta on 190 euroa (1 x 45 min/viikko). Harjoitusmaksun lisäksi perimme kerran toimintavuodessa (1.9. – 30.8.) jäsenmaksun, joka on 25 euroa vuodessa.

Kauden harjoitusmaksu laskutetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Maksamalla harjoitusmaksun eräpäivään mennessä varmistetaan, ettei voimistelija menetä oikeuttaan osallistua harjoituksiin.

Kevätkaudella naperoklubilaisille tarjotaan koronatakuu. Jos voimistelusaleja ei avata tai ne suljetaan kevätkauden aikana, STVK palauttaa käyttämättä jääneen osan kausimaksusta.

Kaikki naperoklubilaiset on vakuutettu Jumppaturva-vakuutuksella.

Naperoklubista saatua palautetta

Naperoklubi antaa pohjan liikunnallisuuden kehitykselle sekä taitoja toimia ryhmässä muiden lasten kanssa.
Harrastus on ollut mieluinen ja taidot ovat kehittyneet.
Haluamme, että lapsi oppii liikkumaan ja saa monipuolisen valmiuden liikunnallisiin harrastuksiin.

Valitse sopiva ryhmä ja ilmoita lapsesi kevään 2021 Naperoklubiin

Maanantai

17.15-18.00
Naperoklubi
Itäkeskuksen peruskoulu

Tiistai

17.15-18.00
Naperoklubi
Maunulan ala-aste

Lauantai

10.15-11.00
Naperoklubi
Olympiastadion

Harjoituspaikat

Myllypuron peruskoulu Yläkivenrinne 6, 00920 Helsinki
Maunulan ala-aste Maunulanmäki 5, 00630 Helsinki

Munkkiniemen ruotsinkielinen ala-aste Lokkalantie 9, 00330 Helsinki
Töölön ala-aste Töölönkatu 41-45, 00250 Helsinki

Ladataan karttaa...

STVK on lasten ja nuorten urheilun tähtiseura

Tähtimerkki viestii siitä, että seura luo lapsille ja nuorille turvallisen, kehittävän ja innostavan ympäristön harrastaa ja urheilla. Seura täyttää seuran johtamisen ja lasten urheilun laatutekijät, ja on osa suurempaa seuraverkostoa, joka kehittyy yhdessä ja oppii toisiltaan hyviä käytäntöjä. Tähtiseurassa jokainen saa urheilla omalla tavallaan hyvässä seurassa!