STVK

 

STVK:lle Suomen mestaruus

03.11.2019

STVK uusi viime vuoden Suomen mestaruutensa Turussa järjestetyssä joukkue-SM-kilpailussa.

Tänä vuonna STVK osallistui kisaan pienellä neljän voimistelijan joukkueella, mutta se ei estänyt voittoa. SM-kulta irtosi 136,800 pisteellä ja peräti 6,850 pisteen erolla hopeajoukkueeseen. STVK:n kultajoukkueessa voimistelivat Nilla Kaleva, Enni Kettunen, Lilian Langenskiöd ja Sara Loikas.

Viikonlopun joukkuekilpailujen toiseksi ylimmässä open-luokassa voimisteltiin maajoukkulinjan 3. luokan vaatimuksilla. Tässä kisassa STVK ylsi pronssille 147,400 pisteellä. Joukkueessa voimistelivat Minna Harju, Anna Lempiäinen, Elin Pawli, Katariina Pietarinen ja Katja Podobed.

E-luokassa STVK:n joukkue oli hienosti kuudes. Joukkueessa olivat mukana Emma Hortling, Laura Kyllönen, Iines Nilsson, Emma-Amelie Suurnäkki ja Sonja Vuorinen.

C-luokassa STVK:n tytöt sijoittuivat seitsemänneksi 105,700 pisteellä. Kilpailun tiukkuudesta kertoo se, että pronssimitalit jäivät lopulta alle pisteen päähän.

Nuorimpien tyttöjen B-luokan kilpailussa STVK:n joukkueen sijoitus oli hienosti neljäs 108,650 pisteen tuloksella. Pronssi jäi erittäin niukasti vain 0,050 pisteen päähän.

Tulokset